Merelle olisi pakko päästä!

Moottorivene vai purjevene? Sitä pohtii tällä hetkellä näyttelijä Susanna Indrén miehensä kanssa. Kesä on tulossa, ja merelle pitäisi tänäkin kesänä päästä.

- Meri on upea ympäri vuoden: jäässä, tyynenä ja myrskyisenäkin, Salatut elämät –sarjastakin tutuksi tullut näyttelijä Susanna Indrén kuvailee. Hän on viettänyt lapsesta asti kesiään meren äärellä.

- Vanhemmillani on kesämökki Porkkalassa ja he ovat myös aina veneilleet. Ensin moottoriveneellä ja myöhemmin purjeveneelläkin, Susanna kertoo ja sanoo oppineensa ohjaamaan moottorivenettä ennen kuin oppi kävelemään.

- Muistan lapsuudessani myös keväiset tuoksut, kun isä tervasi, lakkasi ja myrkkymaalasi venettä. Meillä oli silloin puuvene, ja keväthuollot veivät paljon aikaa.

- Kun sitten purjehdimme, isäni halusi aina rantautua purjeilla, moottoria ei saanut koskaan käyttää, Susanna muistelee. Silloin heillä oli tapana purjehtia usein Porkkalan mökiltä Helsingin keskustan tuntumassa oleviin satamiin.

- Toisaalta silloin 1980-luvulla noita satamia ei vielä paljon ollut. Se onkin uskomatonta, miten nopeasti olemme saaneet palveluita tarjoavia satamia lisää sekä upeita merellisiä terassiravintoloita, joissa veneilijät voivat nauttia kesäsäästä ja hyvästä ruoasta.

Vene kesäksi

Nämä muistot eivät jätä Susanna Indréniä rauhaan, vaan veneily ja merellä olo on jatkuvasti hänen mielessään.

- Puhumme kotona lähes päivittäin veneen hankkimisesta. Nyt meillä on pieni vauva, jonka ehdoilla elämme eteenpäin, mutta pyrimme pääsemään kesäksi myös merelle.

- Aluksi oli epäselvää, hankimmeko purjeveneen vai moottoriveneen, mutta siinä mieheni vei voiton. Hän haluaa moottoriveneen, vaikka onkin saanut lapsena kokemusta myös Laser-veneistä.

- Ehkä tässä tilanteessa moottoriveneen hankkiminen on parempi vaihtoehto myös siksi, että vauvan kanssa voimme tehdä välillä vain päiväretkiä.

Susanna Indrén kertoo itse olevansa veneilijä, joka haluaa fiilistellä. Se onnistuu parhaiten purjeveneessä, missä eteneminen on hitaampaa, eikä kiirettä ole mihinkään.

- Miehelläni taas on aina kiire, hän on myös enemmän mukavuudenhaluinen, Susanna naurahtaa. Yhteinen päämäärä on kuitenkin päästä merelle.

- Vaikka nautinkin purjehtimisesta, en vaadi fanaattisesti purjeveneen hankkimista, pääasia on päästä merelle tuntemaan tuulen tuiverrusta ja luonnon kauneutta.

- Ennen kun purjehdin paljon, syystuulet olivat ylitse muiden. Muistan miten ainutlaatuista oli nauttia purjeveneen liikkeestä, kun syysilta hämärsi, vene oli 30 asteen kallistuksessa ja tähdet tuikkivat taivaalla, Susanna muistelee ja kuvailee joskus syksyisin nähneensä myös revontulia taivaalla.

Susanna sanoo viihtyneensä aina Suomenlahdella, Helsingin tuntumassa, missä on veneilijöille paljon upeita rantautumiskohteita.

- Silloin kun tarvitsee palveluita, rantautuu vierassatamaan. Sitten välillä voi valita luonnonrauhaa, jota Helsingin edustaltakin löytyy lukuisista retkisatamista.

- Kun omistaa veneen, ei tarvitse välttämättä omistaa saarta tai kesämökkiä, Susanna kertoo, vaikka sanookin olevansa myös mökki –ihminen, joka osaa ihan oikeasti rentoutua.

Onneton Itämeri

Susanna Indrén murehtii myös Itämeren huonoa tilannetta, mutta iloitsee, että heidän mökkinsä edustalla myrkyllistä sinilevää ei ole vielä näkynyt.

- Mökkimme edustalla on virtauksia, jonka vuoksi vesikään ei koskaan kunnolla lämpene, mutta tiedän että Porkkalankin lähistöllä sinilevää on näkynyt.

- Itämeri on niin haavoittuvainen. Se on niin sumpussa, eikä pääse niin sanotusti tuulettumaan. Sen takia meidän tulee olla niin supertarkkoja, miten sitä kohtelemme. Nyt pitäisi saada myös maatalouden aiheuttama saastuttaminen kuriin, Susanna Indrén napauttaa.

Hän on lukenut paljon Itämerestä kertovia artikkeleita.

- Olen oivaltanut, että Itämeren pohjarakenne on liian tiivis, ja sitä pitäisi päästä hoitamaan. Lisäksi maapallo pyrkii aina parantamaan niin sanottuja ongelmakohtia: kun aikoinaan tuli otsonikerrokseen reikiä, ensimmäiset happea tuottavat kasvit olivat näitä sinileviä, Susanna kertoo mutta katsoo kuitenkin valoisasti tulevaisuuteen ja uskoo muutoksia parempaan tapahtuvan.

Takaisin